Jim Rohn – 7 Strategies for WEALTH & HAPPINESS

Jim Rohn oli amerikkalainen yrittäjä ja kirjailija. Hänen oppinsa ovat jalkautuneet ja välittyvät edelleen useiden johdon valmentajien ja konsulttien kautta. Anthony Robbins, Bryan Tracy ja John C. Maxwell ovat esimerkkejä bisnesguruista, jotka ovat useasti viitanneet Rohnin oppeihin. Olen itsekin kuluttanut Rohnin kirjoja useampaan otteeseen. Saan niistä virtaa ja suuntaa yhä uudelleen. Erityisesti tämä, nyt käsittelyssä oleva kirja, on saanut todennäköisesti eniten läpilukukertojani osakseen. Kirjan oppien jalkautuksen osalta kutsuin aikoinaan 12 henkeä suunnittelemaan ja toteuttamaan teoriaa kirjaimellisesti. Yksi lähti kanssani matkalle mukaan, ja nyt 10 vuotta myöhemmin muistellessa, tällä ystävälläni lista on kokonaan toteutettu.

Rohnin mukaan kaikki lähtee vahvan perustan luonnista, jonka päälle rakennetaan hyvät tavat. Fundamentals, hän sanoo. Ne ovat perusta – periaatteet, jonka päälle kaikki saavuttaminen rakentuu. Perustan rakennuksessa kannattaa välttää uusia trendejä tukeutuen mieluummin pitkään testattuihin toimintatapoihin.

“Success is no more than the natural consequence of consistently applying the fundamentals of success to life.” – Jim Rohn

Jim Rohnin mentori John Earl Shoaff (yrittäjä, työnantaja) opetti hänelle, että aina on löydettävissä puolen tusinaa asioita, joilla on 80 prosentin vaikutus lopputulemaan, mitä ollaan tekemässä. Näin ollen suuren menestyksen ja katkeran tappion välinen ero löytyy meidän sitoutumisesta löytää sekä opiskella ja ottaa käyttöön nämä puolen tusinaa asiaa. Meidän onkin hyvä kysyä, mitkä ovat nämä kuusi perustetta oman elämämme tai työmme suhteen.

Discipline on sana, joka taipuu hieman negatiivissävytteisesti suomen kieleen. Kurinalaisuus on kuitenkin yksi avainainesosa onnistuneessa matkassa kohti onnea ja vaurautta. Kurinalaisuus on Rohnin mukaan silta ajatuksen ja saavutuksen välillä. Liima, joka saattaa innostuksen yhteen tekemisen toteutuksen kanssa.

Otetaan esimerkki myynnin puolelta. Mikäli päämääräsi vaatii sinulta 10 puhelua päivässä, ja sinä teet vain kolme, olet jo heti seitsemän puhelua perässä tänään. Haaste tulee, kun tarkastelet tuhlattua päivää ja toteat, että mitään pahaa ei tapahtunut, se oli vain yksi päivä. Mutta summatessa näitä päiviä vuodeksi toisensa jälkeen, rakentuu niistä lopulta elämän kaari. On siis mahdollista, että päivän pienet tekemättömyydet summantuvat elämän kriittiseksi katastrofiksi.

Menestys seuraa identtisesti samaa kaavaa, mutta päinvastaisesti. Kun suunnittelet tekeväsi kymmenen puhelua ja teetkin 15, olet edellä puhelutavoitteessasi tänään. Tehdessäsi saman tempun kohtaamisten määrissä ja vaikka säästöissäsi, alat pian nauttia työsi hedelmistä. Edetäksesi sinun tulee kysyä itseltäsi seuraavat kysymykset:

  1. Mitä haluan saavuttaa elämässäni? Mitä muutoksia minun tulee tehdä, jotta saavutan tavoitteeni?
  2. Olenko valmis tekemään sen, mitä se minulta vaatii? Mikäli vastaat kyllä, tulee rakentaa pitkäaikainen sitoumus ylläpitääksesi kurinalaisuutta viisaasti, tarkoituksellisesti ja johdonmukaisesti.
  3. Lopulta myös universumi tulee testaamaan sitoutumisesi, joko auringolla tai sateella.

Kurinalaisuus tulee antamaan sinulle paljon, mutta ehkä vielä tärkeämpää on se, mitä se tulee tekemään sinusta. Se saa sinut tuntemaan itsesi loistavaksi.

Mikä on sitten tarpeeksi? Uusi tapasi muuttaa heti elämäsi suuntaa, kuten merellä laivan kurssi kääntyy. Kuitenkaan kurssin kääntyminen ei vie satamaan, vaan pitää myös edetä pitkäjänteisesti. Rohn avaa kysymyksillä, mitä voimme tavoitella. Hän rinnastaa kysymystä puun kasvamiseen. Puu taistelee vahvoja voimia vastaan, kuten maan vetovoimaa, ja vastuksista huolimatta puu pyrkii pääsemään mahdollisimman korkealle kohti auringon valoa, ja kasvaa niin korkeaksi kuin mahdollista. Menestys on molempia; saavutuksia ja viisautta, jota karttuu niille, jotka ponnistelevat oman elämänsä potentiaaliin.

“Making your life what you want it to be for you – that is success.” – Jim Rohn


Jim Rohn - fundamentals.jpg

 

   Rohn näkee elämän filosofiassa olevan seitsemän perustavanlaatuista elementtiä, joiden sisäistetty filosofia rakentaa elämäntarinan. Nämä elementit ovat käyty hyvin kiteytyksin ja esimerkein läpi kirjassa. Alla avaan kunkin strategian perusideologiaa.

 

Strategia 1: TAVOITTEIDEN VOIMA

Unelmat ovat heijaste elämästä, jota me haluaisimme elää. Siksi niiden piirtäminen ja vahvistaminen luovat magneetin, joka vetää meitä unelmiamme kohti. Tämä vapauttaa voiman, joka auttaa meidät ylittämään matkamme esteet. Unelmat eivät kuitenkaan yksin riitä. Ei riitä, että meillä on hieno taulu toivotusta lopputulemasta. Tarvitsemme välietapit. Kartan, joka rakentaa askelmat, joita pitkin nousemme unelmamme toteutumiseen. Tavoitteet ovat konkreettiset ja mitattavat antaen meille uskon etenemisestämme.

Kuten hyvin määritelty unelma, myös tavoite toimii kuten magneetti vetäen asettajaansa niitä kohti. Mitä paremmin määrittelet, kuvailet tavoitteen ja työskentelet sitä kohden, sitä voimakkaammin se vetää puoleensa. Kirjassa pureudutaan niin motivaatiotekijöihin kuin siihen, miten tavoitteet konkreettisesti asetetaan.

“UNLESS YOU HAVE GOALS, IT IS IMPOSSIBLE TO MANAGE YOUR TIME EFFECTIVELY. PRODUCTIVITY IS A RESULT OF WELL-DEFINED OBJECTIVES.” – JIM ROHN

 

Aika on yksi elämän uusiutumaton raakamateriaali, joten sen käytön hyvä suunnittelu on yksi avaintehtävä. Aika on helppo tuhlata pieniin kiireellisiin asioihin, ja huomaamattaan pitkäjänteiset tärkeät asiat jäävät tekemättä. Myynnissä voimme ajatella tärkeän ajankäytön olevan aikaa prospektin kanssa. Kaikki aika, jota käytämme matkalla prospektin luokse, vaikka se on kuinka välttämätöntä, on vähäpätöisempää aikaa. Liian moni myyjä käyttää enemmän aikaa matkalle asiakkaan luokse, kuin asiakkaan kanssa.

”DON’T GO ACROSS TOWN UNTILL YOU’VE GONE ACROSS THE STREET.” – Jim Rohn

On helppoa saada omat arvot sekaisin. Vanhempi käyttää kolme tuntia päivässä TV:n katseluun, mutta vain 10 minuuttia lapsensa kanssa leikkimiseen. Johtaja käyttää suuren osan ajastaan kaavakkeiden täyttöön, sen sijaan, että on läsnä kannustaen tiimiään.

 

Strategia 2: ETSI TIETOA

Yksi hyvän elämän perusperiaatteista on tietää, mitä tietoja tarvitset tavoitteidesi saavuttamiseksi. Sen lisäksi, että tiedät, mitä sinun on tiedettävä, on myös hyödyllistä tietää, miten voit kartuttaa tätä tietoa. Mikäli haluaa menestyä, pitää opiskella menestystä. Jos haluaa onnelliseksi, tulee opiskella onnea. Kyse on opiskelusta ja harjoittamisesta. Mikäli etsit, niin löydät.

Viisauden lähteitä on useita. Itsepohdintaa oman tekemisen pohjalta, päivittäin, viikoittain ja vuosittain. Missä onnistuin ja miksi? Mitä olisin voinut tehdä paremmin? Älä vain elä seuraavaa vuotta, vaan rakenna menneen vuoden oppi rappuseksi, jolta ponnistat vielä parempaan seuraavaan vuoteen.

Kaikkea ei tarvitse itse kokea - oppia saa myös muiden elämästä. Esimerkiksi kirjoista voi lukea, mitä muut tekivät, mitä he oppivat ja mitä siitä voi saada omaan elämään Pelkästään jo toisten seuraaminen antaa meille näkemystä; noin toimiessa saadaan tuollaisia tuloksia.

 

Strategia 3: OPETTELE KUINKA MUUTTUA

Tärkein kysymys työssä ei ole: "Mitä minä saan?" Sen sijaan tulee kysyä: ”Millainen minusta tulee?” Saaminen ja tuleminen ovat Rohnin mukaan kuin siamilaiset kaksoset: se, mitä sinusta tulee, vaikuttaa suoraan siihen, mitä saat. Jotta saat enemmän kuin sinulla on, sinun tulee olla enemmän kuin olet.

UNLESS YOU CAN CHANGE HOW YOU ARE, YOU’LL ALWAYS HAVE WHAT YOU’VE GOT. – Jim Rohn

 

Vuorovesi nousee, ja mitä sitten tapahtuu. Se laskee, aivan kuten se on laskenut viimeiset 6 000 vuotta dokumentoitua historiaamme. Aamu valkenee ja aurinko nousee. Sitten se laskee ja tulee pimeää. Niin se on ollut aina, eikä se tule kenellekään yllätyksenä. Talven jälkeen tulee kevät, ja vaikeuksien selättäminen tuo esiin uusia mahdollisuuksia. Tartummeko näihin kevään tuomiin mahdollisuuksiin? Meille jokaiselle on elämässämme varattu tietty määrä keväitä, näissä meidän on hyvä olla hereillä. Et voi muuttaa vuodenaikoja, mutta voit muuttaa itseäsi.

 

You can get stronger, wiser and better. Don’t wish it were easier, wish for more skills. Don’t wish for less of a challenge, wish for more wisdom. – Jim Rohn

 

Hyvät ihmiset löydetään, heitä ei rakenneta muutoksella. Toki ihminen voi muuttua, mutta muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään. Motivaatio on osin mysteeri. Miksi toinen myyjä menee ensimmäisen prospektin luokse jo seitsemältä aamulla ja toinen nousee vasta kymmeneltä sängystä? Tämä lukeutuu osin elämän mysteereihin.

Strategia 4: KUINKA SAAVUTTAA TALOUDELLINEN RIIPPUMATTOMUUS

Rohn avaa, kuinka suhtaudumme rahaan hyvin emotionaalisesti ja kuinka meillä on aiheesta ristiriitaisia tunteita. Toisaalta haluamme rahan tuoman turvallisuuden ja sen tuoman mukavuuden. Toisaalta pelkäämme, että taloudellinen menestys korruptoi etiikkaamme.

Rohn sanoo, että se miten paljon ansaitsee, ei ole avain rahalliseen menestykseen. Menestyksen avain on se, millainen suunnitelma sinulla on. Suurella osalla ihmisistä suunnitelma puuttuu itseasiassa kokonaan. Katso nykyistä tulovirtaasi ja sitä, miten käytät ansaintasi. Käytätkö yli 70 % kokonaisansiostasi? Mikäli vastauksesi on kyllä, on muutos tarpeen. Viisaan suunnitelman pohja on kirjan mukaan 70/30-suunnitelma. Meidän tulee oppia elämään 70 %:lla verojen jälkeisistä tuloista. Näin meillä jää 30 %, millä rakennamme taloudellista menestystämme.

Tämä kolmekymmentä prosenttia jaetaan seuraavaksi kolmeen 10 % osuuteen, joista ensimmäinen 10 % käytetään hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyden tarkoitus on antaa takaisin yhteisöön, mikä on tukenut ja auttanut sinua matkallasi. Antamalla, sinä olet auttamassa niitä, jotka ovat avun tarpeessa. Seuraava 10 % investoidaan pääomasijoituksena. Tavoitteena on olla mukana kaupankäynnissä, oli se sitten, vaikka iltatöinä. Viimeinen 10 % käytetään säästämiseen. Rohnin mukaan tämä on tärkein yksittäinen kohta, sillä se tuo mielenrauhaa ja valmistaa tuleviin talviin - elämän haastekohtiin.

Rohn kysyy, oletko koskaan kuullut jonkun sanovan ”en tiedä mihin mun kaikki rahat häviää”. Tästä eteenpäin tiedä tarkalleen, mihin rahasi menevät ja mistä tulevat.

 

Strategia 5: AJANHALLINTA

Aika on raakamateriaali, joka tekee kaiken mahdolliseksi ja jota ilman mikään ei ole mahdollista. Sinun on mahdollista tuhlata ainoastaan käsillä oleva hetki, mutta huomista et voi tuhlata, sillä tänään se on säästetty sinulle. Ajan tehokas käyttö on yksi korkeimmista prioriteeteistamme, ja niin onnemme kuin menestyksemme riippuu ajan tehokkaasta hallinnasta. Hyvä ajanhallinta ottaa huomioon kaikki elämän osa-alueet varaten aikaa myös oleiluun: siihen, että ei tee mitään.

 

“EITHER YOU RUN YOUR DAY OR YOUR DAY WILL RUN YOU.” – Jim Rohn

Ensimmäinen oppimisen paikka on oppia sanomaan EI. Avainasioiden suorittamisen suojelu ei onnistu ilman kieltäytymistä hyödyttömistä rönsyistä. Toinen neuvo Rohnilta, on keskittyä täysillä siihen, mitä ikinä olet tekemässä. Kun työskentelet - työskentele täysillä. Silloin, kun olet perheesi kanssa, ole myös vapaa-ajassa täysillä kiinni.

Pitkäjänteinen ajattelu tulee suorittaa paperilla, ei mielessä. Työskentele dokumentista, ei ajatuksesta. Jim Rohnilla on neljä metodia, miten hän ajattelee paperilla:

Päiväkirja: Päiväkirja on paikka, jonne kerätään kaikki informaatio ja oppi, mikä tulee vastaan. Kirjaamalla asiat ylös päiväkirjaan, varmistat ettei ne karkaa ajatuksistasi.

Projektikirja: Työskennellessäsi ihmisten kanssa, varaa erillinen sivu jokaiselle henkilölle, jonne kasaat informaation hänestä. Suoritus, perhe, historia, tavoitteet, vahvuudet ja tarpeet. Tunne tiimisi ja se, mitä he tahtovat ja mitkä ovat heidän kykynsä ja kehityskohteensa. Projektikirjasta tulee löytyä henkilöiden lisäksi tärkeimmät käynnissä olevat hankkeet. Kaikki löytyy näin helposti yhdestä paikasta, ilman ylimääräistä tiedonmetsästystä.

Kalenteri: Tapaamiset ja niissä saavutetut tulokset, puhelinkeskustelut, tehtävälistat ja kulumuistiot. Vietäessä Rohnin ajatusta tälle vuosisadalle, CRM-järjestelmät ja kulujenseuranta-applikaatiot ovat helpottaneet kirjauksia. Pointit ovat edelleen hyvin relevantteja, ja kehittyneissä sähköisissä järjestelmissä nämä osa-alueet pitkälti keskustelevat automaattisesti keskenään.

Pelikirja: Pelikirja toimii, kuten taulukkolaskentaohjelma, jossa numeroiden listauksen sijaan listataan aktiviteetteja. Mikä on tavoiteltava tulos, jonka viereen rakennetaan aktiviteetit ja välietapit, mitä pitää toteuttaa, jotta tavoite toteutuu. Aktiviteetit aikajanalla luovat selkeän seurantamekanismin siitä, missä mennään tavoitteen suhteen. Rohn kehottaa pitämään pelikirjan aina silmissä.

 

Strategia 6: YMPÄRÖI ITSESI VOITTAJILLA

Yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa siihen millainen henkilö haluat olla, on myös yksi vähiten ymmärretty. Tämä on kanssakäymisesi muiden ihmisten kanssa, jotka päästät vaikuttamaan elämääsi. Meidän onkin hyvä kysyä kolme kysymystä:

  1. Kenen kanssa vietän aikaa?
  2. Mitä ajankäyttö heidän kanssaan tekee minulle?
  3. Onko tämä assosiaatio toivottava kannaltani?

Mitä positiivista ja negatiivista yhteisestä ajasta syntyy? Mitä he saavat minut tekemään, kuuntelemaan tai lukemaan? Kirjassa on hyviä oivalluttavia kysymyspatteristoja aiheeseen.

SPEND MORE TIME WITH THE RIGHT PEOPLE. – Jim Rohn

 

Ketkä ovat niitä oikeita ihmisiä, joiden kanssa Rohn kehottaa meitä käyttämään aikaa? Tämä luonnollisesti riippuu tavoitteistamme ja päämäristämme. Löydä menestyneitä ihmisiä auttamaan itseäsi oman menestyssuunnitelman kanssa. Vastaavasti hyvinvoivia ihmisiä hyvinvointiasi edistääksesi.

 

Strategia 7: OPI HYVÄN ELÄMISEN TAITO

Eri osa-alueilla kehittyminen ja onnistuminen ei riitä. Jotta millään on mitään merkitystä, meidän tulee oppia nauttimaan matkasta - elämään hyvin.

 

“BE HAPPY WITH WHAT YOU HAVE WHLE PURSUING WHAT YOU WANT.” – Jim Rohn

Avain onneen ei ole enemmän, vaan onni on taito, jota opiskellaan ja harjoitetaan. Elämän tyyli on enemmän tapaa kuin määrää. Elämäntyyliä ei voi ostaa rahalla sen enempää, kuin et voi ostaa hyvää makuakaan rahalla. Rahalla voi ostaa vain enemmän sitä, minkä jo hallitset.

 

SUMMARY

Kirja on erittäin selkeä ja ajatukset ovat kestäneet aikaa erinomaisesti. Tämä on yksi kirjoista, joka jokaisen tulisi lukea. Kirjassa on vain 150 sivua, mutta kirjan lähes jokainen lause voisi olla alleviivattu. Tämän kirjan voi lukea kymmeniä kertoja, aina löytäen seuraavat askelmat omaan elämäntilanteeseen joita voi lähteä edistämään.

 

– Sami Suominen

 

Jim Rohn: 7 Strategies for WEALTH & HAPPINESS; Three Rivers Press, New York, 1996

Share: