Viime aikoina on paljon kohistu Thomas Piketyn kirjasta Pääoma 2000-luvulla. Siinä seurataan tulo ja varallisuusvirtojen historiallista kehitystä sekä niiden taustalla vallitsevia syy-yhteyksiä ja pohditaan miten olemme päätyneet nykytilanteeseen sekä mitä jatkossa tämän pohjalta yhteiskunnassa pitäisi tehdä.

Kirjasta kerrotaan, että kaikkien taloudesta ja yhteiskunnasta kiinnostuneiden olisi hyvä muodostaa käsitystä tästä lyhyessä ajassa yhteiskuntakeskustelun kärkikahinoihin nousseesta teoksesta. Niinpä minullakin kirja on lukulistallani odotellut. Tosin sen ollessa melkoinen mammuttikirja, sitä ei ole tullut vielä kunnolla läpikäytyä. Kun törmäsin mainioon koosteeseen (saatavilla englanniksi ja suomeksi), päätin myös sitä apuna käyttäen kurkistaa Piketyn ajatuksiin, että mistä tässä oikein on kysymys. Tätä taustaa vasten yritän parhaani mukaan tehdä tästä kokonaisuudesta ymmärrettävää analyysiä.

Tulojen tarkastelu alkaa vuotuisen tuloverotuksen aloittamisesta, usein se on ollut eri maissa 1900-luvun alussa, Suomessa ensimmäiset havainnot ovat vuodelta 1920. Pohjoismaista huipputulot ovat kehittyneet samansuuntaisesti kuin muuallakin länsimaissa. Suurituloisten osuus on pienentynyt 1900-luvun alusta 1980-luvulle asti. Tuolloin suurituloisimpien osuus kaikista tuloista oli täällä selvästi pienempi kuin muualla maailmassa. Sen jälkeen suurituloisimpien osuus on kasvanut, mutta on edelleen täällä muuhun läntiseen maailmaan verrattuna pienimpien joukossa.

Suurituloisimpien osuus pohjoismaissa Piketty

Pääoman merkitys huipputuloisille on sen jälkeen kasvanut viime vuosikymmeninä. Kuitenkin on huomioitavaa, ettei pääomatulojen lähteistä tiedetä tarpeeksi, jotta kehitystä voisi vielä ymmärtää paremmin. Yleisesti tarkastellen pääomatulojen lisäksi ovat tuloerot alkaneet uudelleen kasvaa tuolta 1980 luvulta lähtien.

Lisäksi on huomioitavaa, että tässä tarkastellaan tuloja ennen veroja ja tulonsiirtoja. Tarkastelu kattaa kokonaisuudessaan yli 20 maata. Kaikkein merkittävimpinä ovat johtavat kehittyneet maat Yhdysvallat, Japani, Saksa, Ranska ja Iso-Britannia, koska näistä on saatavilla parhainta pitkäaikaisinta historiallista tietoa.

Tämä varallisuuden jakautuminen on yksi nykyajan puhutuimpia (ja ristiriitaisimpia) kysymyksiä. Siksi kirja on todennäköisesti osunut niin sanotusti kultasuoneen. Piketyn mielestä yhteiskunnan taloudellista jakautumista ei voi selittää vain taloudellisilla tekijöillä, on huomioitavaa myös poliittinen puoli. Toisekseen myös taloudessa on vahvoja tekijöitä, jotka kasvattavat eriarvoisuutta.

Tasa-arvoa lisää tiedon levittäminen ja koulutus, jotka lisäävät myös tuottavuutta. Jos koulutusjärjestelmä ei pysy kysynnän tahdissa, eikä lisää tarjontaa kysynnän mukaisesti, hyvin ja huonosti koulutettujen palkkaerot kasvavat. Tekniikan kehitys on omiaan lisäämään koulutetun työvoiman kysyntää. Muut keinot tasa-arvoon on enemmän teoreettisia.

Tosin eivät ihan mitättömiäkään, kuten eliän pidetessä mahdollisuus elää säästöillä vanhempana. Joka muuten on yksi osoitus, ettei pääoman kasvu yksistään ole pahasta, eikä siten tee ristiriitaa työn ja pääoman välille. Lisäksi pääoman kasvusta voivat hyötyä nekin, jotka eivät säästä tai joilla itsellään ei ole varallisuutta esim. julkisten eläkevarojen kasvun kautta, joka ei ilmene yksityisinä pääomatuloina. Jos ei ole käytännössä yhdenlaisia työntekijöitä, niin ei ole yhdenlaisia pääoman omistajiakaan. Välttämättä siis tulojen jakautuminen pääoman ja työn mukaan ei kerro mitään yksilöiden välisestä taloudellisesta eriarvoisuudesta. Kaikki riippuu työtulojen ja pääoman yksilöllisestä jakautumisesta.

Eriarvoisuutta lisäävät eniten seuraavat kaksi tekijää, kaikkien suurimpien ansiotulojen kasvu ja toisekseen pääoman kertyminen silloin kun pääoman tuotto on parempi kuin talouden kasvuvauhti.

Millaisia johtopäätöksiä Piketty tekee aiemman historiallisen kehityksen pohjalta tulevaisuudesta? Tulot ja varallisuuserot tuntuvat nykyään taas kasvavan. Hän pyörittelee paljon ajatusta ihanteellisesta keinosta, joka olisi ottaa käyttöön maailmanlaajuinen progresiivinen varallisuusvero. Tällainen vero lisäisi samalla tietoa varallisuuksista ja niiden jakautumisesta, toisi avoimuutta ja kilpailua sekä vähentäisi eriarvoisuutta. Vähintään toteuttamiseskelpoisena ajatuksena hän pitää lisääntyvää yhteistyötä eri maiden välillä. Toisekseen veroasteen nostaminen maissa, joissa on erityisen suuria palkkoja laskisi niitä, tosin tässäkään hän ei ole täysin toiveikas muutoksen mahdollisuudesta.

Lisäksi tärkeimpänä nousee esille se, että markkinataloudessa on vahvoja tekijöitä, joista osa lisää tasa-arvoa ja osa vähentää sitä. Näiden johtopäätösten tehtävä ei ole korvata demokraattista ja avointa väittelyä. Suurin sekä maiden että yksilöiden eriarvoisuutta tasoittava voima on tiedon ja koulutuksen levittäminen. Ongelmallisimpana pidetään sitä, jos pääoman tuotto on pitkässä jaksossa suurempi kuin talouden kasvuvauhti.

Kun pääoman keskittyy, se kasvaa nopeammin kuin työtulot, mikä ajan mittaan lisää eroja. Pääomatulojen verottaminen rankasti on kuitenkin haasteellista, koska se hillitsisi yrittäjyyttä, mikä taas hidastaisi talouden kasuvauhtia. Tähän ehdotetaan progressiivista varallisuusveroa, tarkoituksen estää varallisuuden keskittymistä huipulle, yrittäen samalla säilyttää kannustimia ja kilpailua. Tämä vaatisi kuitenkin eniten kansainvälistä yhteistyötä, jota tässä tarjotaan EU:lle.

Suurituloisten tulojen koostumus

Onko Piketty sitten oikeilla jäljillä päätelmissään? Tulo ja varallisuuden jakautumiskysymys on tärkeää oikeudenmukaisuussyistä, joksi useimmat sen kokevat. Miten tätä tulkitaan, mille asioille painoa laitetaan? Yhtäläisyydelle, eli erojen tasaamiselle vai sille, että erot on hyväksyttäviä ja oikeudenmukaisia sen takia, että kaikilla on samat mahdollisuudet. Erilaiset näkemykset vievät meidät pohtimaan tarkemmin mitä ne tarkoittaisivat käytännössä ja siihen miten yhteiskunta toimii. Ne nostavat kaksi lähestymiskulmaa esille, joista Pikettykin mainitsee, eli taloudellisen ja poliittisen.

Taloudellisuus on päätöksiä, jotka pohjautuvat siihen mitä resursseja yksilöllä on käytettävissään, sekä sitä, mihin hän odottaa päätöstensä johtavan, luovatko ne edellytyksiä ja mahdollisia kannustimia. Jakautuminen vaikuttaa moniin päätöksiin, siihen kuinka yksilöt ja myös yhteiskuntakin suhtautuvat sijoituksiin, työntekoon ja koulutukseen.

Poliittinen lähestysmiskulma taas katsoo jakautumisen mahdollisesti vaikuttavan laajemmaltikin yhteiskunnan sääntöjen muotoutumiseen, kuten muuttaako jakautumiskysymys pelisääntöjä tiettyjä toimijoita suosiviksi vääristäen kilpailua.

Onko Piketty sitten lopulta oikeilla jäljillä, sen tulevaisuus näyttää. Ainakin hän on tehnyt osansa talouskeskustelun monipuolistamisessa.

Juha

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone

Rakennusaineet äärimmäiseen menestykseen

Lähde: Keith J. Cunningham – “The Ultimate Blueprint for an Insanely Successful Business” 2014

 

Kuunnellessamme menestyneitä kirjailijoita ja yrityskonsultteja saamme kuulla tarinan omasta henkilökohtaisesta suuremman totuuden löytämisestä avaimena menestykseen. Ken Robinson on kirjoittanut kyseisestä aiheesta kaksi kirjaakin ”The Element” ja ”Finding Your Element”. Keith J. Cunninghamilla sen sijaan on aiheeseen mielenkiintoinen ja selkeästi muista eriävä näkemys. Hänen mukaansa 90% yrityksiä loppuu ennen kymenettä toimintavuottaan, koska kokee ihmisten perustavan yrityksiä pelkästään intohimon varaan; vuonna X ollaan kiinnostuneita fitneksestä ja vuonna Y taasen kirjallisuudesta. Hän varoittaa näitä, sillä yrityksen toimintaympääristön ainut vakaa asia on muutos ja muutoksen turbulenssissa ei henkilökohtainen elementti riitä. Tarvitaan niin toimialan, kuin yritystoiminnan oikeiden taitojen ja työkalujen opettelua sekä täytäntöönpanoa. Sen jälkeen treenataan niitä uudelleen ja uudelleen.

Cunningham vannoo mittauksen voimaan ja mittaus on hänen mielestään kaiken kestävän toiminnan salaisuus. Se mitä mitataan kehittyy ja mitä ei mitata vaarantaa koko liiketoiminnan. Hänen kuvauksensa mukaan lentokonekin on mahdollista tuoda alas kauniissa säässä ilman mittareita, mutta sumussa ja myrskyssä, joita yritysmaailmassakin koemme, mahdollisuutemme laskeutumiseen ilman mittareita on mahdoton. Keith J. Cunningham siteeraa myös Warren Buffetia sanoin: ”If you can’t read the scoreboard, you don’t know the score. If you don’t know the score, you can’t tell the winners from the losers.”  Toimiva yritys tarvitsee toimivan mittariston.

Mittareiden perustana on tärkeät laskelmamme; tuloslaskelma, kassavirtalaskelma ja tase. Vaikkakin nämä antavat meille meidän tärkeät tietomme se ei sinänsä riitä, vaan meidän pitää osata analysoida tietoa. Cunninghamin mukaan kirjanpitäjät olisivat miljonäärejä, mikäli analysoinninosaamista ei tarvittaisi.

Mistä lähdemme siis liikkeelle? Johto tekee päätöksiä, päätökset muutetaan aktiviteeteiksi ja hyvät aktiviteetit tuottavat hyviä numeroita. Näistä totuuksista on hyvä oikoa mutkia siten, että huono johtaminen tarkoittaa huonoja lukuja ja hyvä johtaminen taasen hyviä lukuja. Cunninghamin kirjasta löytyy sitaatti Paul “Bear” Bryantin sitaatti yhteenvetoa puoltaen: ”On any given Saturday, I’ll take my team and beat your team. Or I’ll take your team and beat my team.”

Ennen kuin saamme numerot analysoitavaksi meidän tulee varmistaa kirjaustyylimme; olemmeko suorite- vai maksuperusteinen. Cunningham teilaa maksuperusteisen kirjanpidon täysin käyttökelvottomana minkäänlaiseen liiketoiminnan analyysiin, koska siinä resursseja ei kohdisteta niiden käyttökuukausille. Cunningham listaa myös, että pitää olla oma kirjanpito sekä verottajalle että liikettoiminta-analyysiin. Mahdollisen kolmannen tarpeen hän tuo esiin, mikäli mitään henkilökohtaisia kuluja on viety kirjauksiin. Tätä hän ei luonnollisesti suosittele, mutta mikäli tällaista joku uskaltaa harrastaa tarvitsee liiketoiminta-analyysiin olla puhtaat paperit.

Miten rakennamme oman mittariston? Yksittäiset luvut eivät kerro meille mitään, vaan tarvitsemme trendin. Meidän tärkeimmät mittaukset pystymme uudelleen johtamaan ylläolevasta kuvasta.

  1. Kuinka taitavasti johto hankkii voimavaroja ja saa ne muutetta myynniksi?
  2. Kuinka tehokkaasti johto muuntaa myynnin tulokseksi?
  3. Kuinka taitavasti johto muuntaa tuotot rahaksi?
  4. Mikä on ollut vallitseva trendi viime kuukauden/kvartaalin/vuoden?

 

Lukuja tulee tarkastella niin euroina, keskiarvoina, prosentteina ja yksikkökustannuksina. Pidä aina koko mittaristo yhdellä Excel-välilehdellä tai niin, että näet mittaristosi yhdellä silmäyksellä.

Alla vielä Cunninghamin lista siitä, mitä mittaristoltasi pitäisi voida kysyä.

  1. Mikä on tehokkuus, hyötysuhde ja tuottavuus bisneksessäsi?
  2. Miten tehokkuus, hyötysuhde ja tuottavuus bisneksessäsi vertautuvat aikaisempiin aikaperiodeihin?
  3. Onko tapaa kasvattaa myyntiä samoilla voimavaroilla vai voimmeko pienentää voimavarojamme ja säilyttää myyntimme?
  4. Ovatko voimavaramme ja myyntimme tehokkaasti tuottamassa maksimaalista tuottoa?
  5. Onko mahdollista kasvattaa tuloksellisuutta pienentämällä kustannuksia?
  6. Ovatko voimavarat, myynti ja tulos tuottavasti rakentamassa maksimaalista kassavirtaa?
  7. Ovatko kaikki nämä suhteet positiivisesti kehittyviä?
  8. Miten pystyt parantamaan näitä lukuja?

 

Aina kun haluamasi seuraus puuttuu, niin puuttuu tekeminenkin. Hallinnoi tekemisen kautta syy-seuraus -suhdetta ja kun hoidat syyn tulee sen seuraus kuin itsellään. Rakentaessasi benchmarkia tiimillesi, niin muistathan kommunikoida odotuksesi selkeästi. On motivointi sitten rahapalkinto tai henkilön henkinen kehitys on tärkeintä, että mittaat, raportoit ja korjaat tekemistä päivittäin. Näillä eväin Cunningham näkee, että on mahdollista saavuttaa yrityksen ”The Ultimate Goal” eli maksimoida yrityksen pitkän ajan arvo.

– Sami Suominen

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone