Sami

Sami Suominen (1978) on alunperin kotoisin Lounais-Suomesta, Uudestakaupungista. Opiskeluelämä vei hänet maailmalle; ensin Lontooseen, josta vaihto-opintovuosi antoi hänelle mahdollisuuden katsoa business-teoriaa myös jenkkien silmin. Paperinsa hän sai ulos vuonna 2002 London School of Economicsista tittelinään MSc Management. Valmistumisen jälkeen hän meni töihin perheyritykseen yrittäjäksi. 12 vuoden yrittäjäuran aikana hän on nähnyt vaatealan tukkukaupasta hallitustyöskentelyn kautta aina loppuasiakaspalveluun saakka. Lisäksi franchising-konseptin luonti sekä tukkukaupan vertikaalinen integrointi vähittäiskauppaan ovat olleet isoja askeleita matkalla.

Itsensä kehittäminen on intohimo, joka on kulkenut Sami Suomisen matkassa pidemmän aikaa. Valmentautuminen itsensä kehittämisen saralla antoi työkaluja hyvien toimintatapojen rakentamiseen – niin omaan kuin työelämään. Business Thinkers ja alkanut blogikirjoittaminen haastavat lukemisen taas uudelle tasolle. Seuraava virstanpylväs onkin pystyä tuottamaan ymmärrettävää, asiapitoista ja pohdiskelevaa tekstiä.

Virtaa kirjoittamiseen Suominen saa juoksemisesta, tenniksestä, salibandystä ja uusien lajien valloituksesta; seuraavana listalla leijasurffaus. Kotoa löytyy puoliso sekä pieni seikkailijapoika, jonka halaus tai hymy lataa hetkessä energiavarastot täyteen.

Twitter: @sasuomi

 

Viimeisimmät artikkelit:

Dale Carnegie – Miten pääsen turhista huolista

Dr. Frank Lunz – Words That Work

The Goal – jatkuvan kehittymisen prosessi

Ryan Holiday – The Obstacle is the way

Carl von Clausewitz – Sodankäynnistä

Tony Robbins – Business Mastery

AKI HINTSA – VOITTAMISEN ANATOMIA

Dan Soback – Mitä on Johtajuus

ERIC RIES – LEAN STARTUP – Kokeilukulttuurin käsikirja

ANESE CAVANAUGH – CONTAGIOUS CULTURE

Peter F. DRUCKER – The Practice of Management

Walter Mischel – THE MARSHMALLOW TEST

Teeskentele kunnes osaat

John Wooden – Oppeja legendaariselta valmentajalta

Marcus Buckingham – Miten löydän vahvuuteni

Matti Alahuhta – Katsaus johtajuuteen

Miten tehdä hyviä päätöksiä – Chip & Dan Heath

Daniel Kahneman: Thinking Fast and Slow

Mökkiläisen oivalluksia johtamiseen

Mika D. Rubanovitsch – Haasteena myynnin johtaminen

Unleash The Power Within – Opit ja elämykset

Arto Hiltunen vieraanamme 2.0

Seth Godin – Tribes

Tahdonvoimasta tapoja ja tavoista tavoitteisiin

Unelmointi ja tavoitteiden asettaminen

Itsensä kehittäminen – miten kaikki alkaa

Leadership – Elementit tulokselliseen johtamiseen

Business Thinkers & johtaminen – vieraana Arto Hiltunen

Täyttymyksellinen elämä.

Oletko paras versio itsestäsi – täyttyvätkö oman potentiaalisi saappaat?

John C. Maxwell vs. Juhani ”Tami” Tamminen – Leadership

Pystytkö kurottamaan elämässä potentiaalisi – mikä on Sinulle pelkojesi hinta?

Markkinoinnin uusi aika – kasvuhakkerointi

Rakennusaineet äärimmäiseen menestykseen