Unleash The Power Within – Opit ja elämykset

LONDON – Excel arena

Nyt huhtikuussa 2016 se vihdoin tapahtui. Pääsin osallistumaan yhteen maailman puhutuimmista itsensä kehittämisen seminaareista – Anthony Robbinsin sisäisen voiman vapauttamisen seminaariin. Seminaaria ei voi missään määrin kuvata perinteikkääksi. Sen lisäksi, että elämyksellisessä seminaarissa kävelimme tulisilla hiilillä –kirjaimellisesti – oli energialataus tapahtumassa sanoinkuvaamaton.

Henkilökohtaisen muutoksen rokkikonsertti lienee oikein kuvaus seminaarille, jossa ei vain asetettu päämääriä, vaan päämäärät sulautettiin kehoon liikkeen, äänen ja varmasti kevyen hypnoosinkin kautta. Ihmiset lähtivät neljän intensiivisen päivän jälkeen seminaarista uusiutuneina, itsevarmoina ja parempina versioina itsestään. Nyt käsissä onkin kriittiset hetken, kun allekirjoittaneen tulee varmistaa kasvupolulla pysyminen, ettei kasvu taannu takaisin lähtötasolle.

Tarkoituksena minulla ei ole yrittää tiivistää neljän päivän, yhteensä yli 50 tunnin seminaaria, vaan nostan esiin mielestäni henkilökohtaisen muutosjohtamisen ydinasiat. Seminaarin ydin oli itsensä ohjaamisen malli, jolla pystyy itse hallitsemaan ja kehittämään oman elämän osa-alueita. Tämä ultimate success formula eli ylivoimaisen menestyksen malli soveltuu niin työelämän osa-alueille, kuin henkilökohtaiseen elämään.

 

Ultimate success formula -systeemikaavio

Kaikki lähtee lopputulemasta eli tavoitteestasi. Mitä haluat saavuttaa. Tämä sinun tulee kuvata tarkalleen lukujen, tuntemusten, makujen ja hajujen kautta. Tarkka kuvaus antaa sinulle mitattavan maalin, jota kohden lähdet kulkemaan. Se, että haluat olla rikas, kaunis tai komea ei aseta sinulle minkäänlaista konkreettista tavoitetta. Sen sijaan tarkka euromäärä kolmen vuoden päästä pankkitilillä, kiloja kesäkuun ensimmäinen päivä puntarissa tai senttejä lantion ympärillä antavat sinulle mitattavan ja konkreettisen tavoitteen.

Ennen liikkeellelähtöä sinun tulee kuvata oma syysi eli miksi haluat saavuttaa asettamasi päämäärän. Ilman, että pystyt vastaamaan em. kysymykseen vahvalla tunteisiin vetoavalla vastaukselle, sinulta puuttuu polttoaine vähänkään suuremman saavutuksen valloittamiseen. Kun löydät voimakkaan syyn saavuttaa päämääräsi, on sinulla käytössäsi vahva vipuvarsi, jolla pystyt muovaamaan muutosta elämässäsi.

Ultimate-Success-Formula.jpg

Kun tahdonvoima on valjastettu, on aika tehdä suunnitelma siitä, että mitä toimintaa käynnistät välittömästi tavoitteen saavuttamiseksi. Toiminnan pitää olla massiivista ja murroksellista, jotta saat heti onnistumisia ja sitä kautta lisäpolttoainetta eteenpäin ponnisteluun. Sinun pitää nähdä konkreettisia tuloksia nopeasti. Tulokset pitävät muutoksen käynnissä. Kuten aiemmassa blogitekstissäni ”Tahdonvoimasta tapoja ja tavoista tavoitteisiin” kuvasin, tahdonvoimamme on starttimoottorimme, jolla saamme uudet paremmat tapamme käyntiin.

Toiminnasta saa tuloksia, niin hyviä kuin huonoja, jotka tulee analysoida. Viekö kyseinen toiminta miltä osin lähemmäs tavoitteita? Onko muutoksen nopeus sopiva? Mitä haitallisia sivuvaikutuksia toiminta aiheuttaa? Toiminnasta tulevat tulokset tulee seuraavaksi analysoida ymmärtääkseen mitä toiminta aikaansaa tulosten suhteen. Kun ymmärtää mitä muutosta toimintamme on aiheuttanut, voi korjata tai hienosäätää tekemistään. Korjatusta tekemisestä saa uusia tuloksia, joita voi viilata, kunnes olet polulla ja tavoitteesi suorastaan kiiruhtaa luoksesi.

 

Pysyvä muutos

Pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi itsessämme muutoksen täytyy tapahtua nyt! Siis Sinun pitää muuttua nyt heti ja sinun tulee itse uskoa, että pystyt muuttumaan nyt heti. Tämän muutoksen rakentamiseen tarvitset kolmea asiaa:

  1. Vipuvarsi

Ihmisen tulee rakentaa niin suuri kipu tai tuska vanhan toimintamallin ympärille, jotta pelkkä ajatuskin vanhasta mallista kuvottaa. Uuteen toimintatapaan tulee vastaavasti linkittää voimakas hyvänolon ja onnistumisen tunne. Mitä vahvemmaksi nämä tunteet saa luotua, sitä voimakkaammin tunteet pitää tekijän kasvupolullaan.

  1. Vanhan toimintamallin rikkominen

Ne tavat, jotka toimivat meitä vastaan päivittäisissä rutiineissamme, tulee tunnistaa. Tavat ovat juurtuneet meihin vahvasti ja niiden murtaminen vaatii useita toistokertoja.

  1. Uuden voimaannuttavan toimintamallin rakentaminen

Koska tavat ovat niin haastavia muuttaa, on helpompaa korvata vanha tapa uudella voimaannuttavalla tavalla. Kun uuteen tapaan kohdistuu vahva onnistumisen tunne ja vanha tapa assosioituu pettymykseen ja kipuun, saa uusi tapa voimaantuvan kierteen ja pääsee juurtumaan rutiineihin.

Robbins puhuu paljon energiatasosta, henkisestä tilasta ja siitä, että kuinka tätä energiaa voi hallita. Tärkeä osa energian hallintaa on hengitys, nestetasapaino ja liikunta. Isoa roolia näyttelee myös ruokavalio ja miten eri ruokien yhdistelmät vaikuttavat ruuansulatukseen, kehonkoostumukseen ja elinvoimaan. Robbins uskoo vesiperäisiin ja mahdollisimman luonnonmukaisiin ravintolähteisiin. Osallistuinkin seminaarihuumassa 10 päivän haasteeseen, johon kuului kasvipohjaisen ruokavalion toteuttaminen. Tämä oli hyvä päätös, sillä kehossa tapahtuvat kokemukset kuvaavat hyvin juuri käsittelemäämme prosessia ja sen eri vaiheita.

Muutosprosessi oli monilta osin varsin konkreettinen. Tavoite oli selkeä, sillä se oli meille valmiiksi paperille printattu ruokavalio-ohje. Oma syyni tavoitteen saavuttamiselle pohjautui vahvasti haluun kokea kaavan toimivuus konkreettisella tasolla. Robbinsin sanoma ruoan merkityksestä henkilökohtaiseen hyvinvointiin oli helppo uskoa.

Massiivinen toiminta alkoi heti ja tuloksia rupesi satamaan. Ensin huomasin, etten tarvitse alkuunkaan niin paljon ravintoa, kun olit tottunut suusta ahtamaan alas. Toisena kahvin puute ruokavaliossa loi pientä päänsärkyä. Usein sain kokea myös sen, että aivot sanoivat, että minulla olisi nälkä, vaikka keho ei tällaisia signaaleja antanutkaan.

10 päivän haaste tuotti erinäköisiä tuloksia. Sain puikkelehtia ruokakaupassa ihan uusien hyllyjen luona ja HeVi-osaston jälkeen ruokakori oli painava kuin synti. Ruoanlaittoa sai opiskella ihan uudelleen, eikä puolisoni ollut siitä arjen hektisyyden keskellä aina kovinkaan iloinen. Aika-ajoin jouduin uudelleen arvottamaan projektini syytä ja halua onnistua siinä. Haasteen tiimoilta energiatasoni kuitenkin nousivat ja paino lähti laskuun. Opin, ettei minun tarvitse syödä itseäni joka aterian yhteydessä ähkyn partaalle. Seuraavan 30 päivän sisään on tarkoituksenani löytää sopivan tasapainoinen – Robbinsin ohjeita noudattaen kuitenkin aion vaalia jatkossakin kasvispainotteisuutta – ruokavalio, joka sopii juuri minulle.

Halusin jakaa ruokavaliohaasteen konkreettisena esimerkkinä muutosprosessista. Kuitenkin muutosmalli toimii niin parisuhteen parantamiseen kuin töissä tulostenparannusten aikaansaantiin.

Yksi tärkeä asia vielä: saavutuksia tulee muistaa juhlistaa! Juhlistamisen tavoitteena on kannustaa meitä ponnistelemaan eteenpäin.

 

– Sami Suominen

Lähde: Anthony Robins: Unleash The Power Within Seminar London 2016

Anthony Robbins Unleash The Power Within UPW UPW London 2016
Share: