Frank Martela – Elämän tarkoitus

Frank Martela toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopistossa ja hänen tutkimuskohteensa suuntautuvat hyvän elämän, ihmisyyden ja elämän merkityksellisyyden pohtimiseen. Tämä kirja ei ole filosofin ensimmäinen, vaan hänellä on kolme kirjaa entuudestaan, joissa käsitellään tahdonvoimaa, motivaatiota ja motivaation johtamista. Oppinsa filosofiaan Martela kartutti Esa Saarinen johdolla, ja tutkimusta hän on tehnyt muun muassa Yhdysvalloissa Richard Rayanin johdolla.

Martela aloittaa kirjansa toteamuksella ”Monet käyttävät yhtenä iltana enemmän aikaa ravintolan tai elokuvan valitsemiseen, kuin koko elämänsä aikana sen miettimiseen, mikä tekisi heidän elämästään merkityksellisemmän”.  Mikä tekee sitten elämästämme merkityksellisemmän? Tähän vastataksemme me tarvitsemme jonkinlaisen kehyksen - maailmankatsomuksen, joka kertoo juuri meille mitkä teot ja tavoitteet ovat vaivan arvoisia ja mitkä merkityksettömiä. Ilman, että olemme pysähtyneet aktiivisesti ajattelemaan maailmankatsomustamme, on vaikea varmistaa, että ponnistelemme teoilla nimenomaan meille itselle merkityksellistä elämää kohden.

Martela avaa kirjassaan filosofisten ajattelijoiden mietteitä. Mukana on muun muassa otteita Aristoteleen kirjasta Nikomakhoksen etiikka. Kirjan keskeisenä sanomana on hyveoppi. Ihmisellä on jokin sisäsyntyinen tarkoitus tai hyve, jonka toteutuminen tekee hänestä hyvän. Samalla tavalla, kun veitsen hyve on leikata ja terävä veitsi leikkaa paremmin kuin tylsä veitsi, joten veitsen on hyvä olla terävä. Mikä on siis ihmisen hyve?

Martelan kaavan mukaan elämän tarkoitusta määrittää kaksi vahvaa vaikuttavaa tekijää: romantiikka ja tiede.

Romantiikka romantisoi tahtotilamme. Ajattelemme tosirakkauden odottavan meitä tuolla jossain vieden jalat alta. Tai työelämässä meitä neuvotaan etsimään aito kutsumuksemme, eikä meidän tulisi tyytyä mihinkään muuhun. Molemmissa tapauksissa on olettamus, että ihminen itse tiedostaa oman sisäisen kutsumuksensa. Tämä kuitenkin harvoin on todellisuus.

Se, mitä ihminen ei tiedosta tai se, mitä ihminen ei ymmärrä, ei ole mukana aktiivisessa ajattelussamme. Usko yliluonnolliseen ja Jumalan arkinen läsnäolo on täyttänyt aukon, ymmärryksen ja ymmärryksen ulkopuolisen välillä. Mitä enemmän ja paremmin tiede on pystynyt selittämään asiat, joissa aiemmin turvauduttiin uskontoon, sitä enemmän uskonnollisuus on vähentynyt. Teemme rationaalisia päätöksiä, jotka pohjautuvat järkeemme, emme pohjaa päätöksiämme jumalallisiin ilmoituksiin. Kuitenkaan Martela ei ota suoraan Jumalaan kantaa, ja näkee ihmisen uskon mielestäni hyvin positiivisessa valossa.

”Täytyykö kaikella olla tarkoitus?” Jumala kysyi.

”Täytyy”, ihminen vastasi.

”Siinä tapauksessa jätän sinun tehtäväksi keksiä tälle kaikelle tarkoituksen”, Jumala sanoi.

Ja hän meni pois.

 – Kurt Vonnegut: Kissan kehto, 1981 (112)

 

Martela alleviivaa, että elämän tarkoitus ja elämän merkityksellisyys ovat kaksi eri asiaa. Usein ihmisten hakiessa ”elämän tarkoitusta” he hakevat jotain yleismaailmallista, joka toimii samalla tavalla kaikille. Ulkoa annettu tarkoitus, joka tulee selvittää ja toteuttaa. Merkityksellisyys on puolestaan huomattavasti henkilökohtaisempi. Tässä keskiössä on yksilö ja yksilön tuntemus siitä, kuinka henkilökohtainen elämä tuntuisi merkitykselliseltä. Kyse ei siis ole ihmisen yläpuolella olevista arvoista, vaan siitä minkä arvojen, tavoitteiden ja päämäärien koemme ohjaavan omaa elämäämme. Miten löydämme ne arvot ja tavoitteet, joita kohti pyrkiessämme rakennamme elämästämme merkityksellisen?

”Ainoastaan tietämällä, millaisia olentoja me todellisuudessa olemme ja millainen monimutkainen henkinen ja emotionaalinen rakenne meillä sattuu olemaan, on edes mahdollista alkaa kysellä, millainen elämä voitaisiin katsoa mielekkääksi.”  – Jonathan Haidt, Onnellisuushypoteesi

Psykologisia perustarpeita on kolme: autonomian tarve, kyvykkyyden tarve ja yhteenkuuluvuuden tarve. Näiden täyttyessä hyvinvointi ja sisäinen motivaatio kohenevat, ja elämästä tulee merkityksellisen tuntuista. Näiden synnynnäisten tarpeiden rinnalla pitäisi olla itsetutkiskelun kautta löydetty henkilökohtainen arvo. Martelan mukaan myös pyrkimys hyväntahtoisuuteen on olennaista. Näiden arvojen tavoittelu on tie kohti merkityksellistä elämää. Arvojen kautta eläminen johtaa Martelan mukaan niin yksilön, kuin yhteisön kannalta hyvään lopputulokseen.

Kirjassa avattavan tutkimuksen mukaan edistyminen perustarpeita myötäilevien päämäärien tavoittelussa lisäsi hyvinvoinnin tunnetta, mutta ulkonaisten (rikkaudet, ulkonäkö, kuuluisuus) perustarpeisiin liittymättömien päämäärien saavuttaminen ei lisännyt hyvinvointia. Todellisuudessa nämä ulkoiset lisäsivät hieman ahdistusta ja muita kielteisiä tunteita.

Martela kehottaa panostamaan ihmissuhteisiin: ”Elämän merkityksellisyys syntyy siitä, että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille.” Elämästä tulee merkityksellistä, kun sinulla on merkitystä muille. Autat ystävää, luet iltasatua, katsot ulos merelle rakas ihminen kainalossasi. Meidän tulee muistaa, että kyseessä ei ole pelkästään läheiset ihmiset, vaan kun voimme tehdä jotain hyvää maailmalle - edes jotain pientä – tunne oman elämän merkityksellisyydestä kasvaa. Kirjan mukaan toisen auttaminen on niin tärkeää mielellemme ja kehollemme, että se jopa ennustaa pidempää elinikää.

TULE IHMISEKSI JOKA OLET

Koemme merkityksellisyyttä, kun elämässämme on aktiviteetteja, joissa voimme kokea kyvykkyyttä, taituruutta ja taidokkuutta. Treenatessa kykyjämme ja kykyjemme kasvaessa nautinto kasvaa sitä suuremmaksi, mitä perusteellisemmin kyky toteutuu tai mitä monipuolisempi se on. Kun uppoudumme tekemiseen, jonka osaamme erittäin hyvin, tempaisee se meidät niin totaalisesti mukaansa, että koko muu maailma unohtuu (flow). Ihmiset etsivät haasteita, joissa pääsevät käyttämään taitojaan päästäkseen kokemaan uppoutumisen hetkiä ja elossa olemisen tunnetta.

Olen käynyt seitsemänvuotiaan poikani kanssa luistelemassa. Harrastus on pojalleni varsin uusi. Aluksi keskityttiin pystyssä pysymiseen, sitten ”kävelemiseen” ja muutamien harjoituskertojen jälkeen poikani on painanut hokkareillaan Tapiolan jääradan kierrosta koittaen jättää minut jälkeensä. Luistelureissuillamme rata on valaistu kauniisti, ilma on tuntunut puhtaan raikkaalta ja pojan hymy on ollut koko kasvojen levyinen. Voimakas merkityksellisyyden tunne on vallannut sydämeni. Olen ollut edesauttamassa poikani kehitystä, ja hän on oppinut, oivaltanut ja on nykyään kovin riemuissaan uudesta taidostaan.  

 

Kirjan summaavana ja tärkeimpänä ajatussuuntana pidän Martelan kehotusta ajatella elämää tarinana projektin sijaan. Projektin arvo riippuu projektin onnistumisesta, ja lopputulos usein selviää vasta kaukaisessa tulevaisuudessa, mihin ei välttämättä edes pääse. Sen sijaan, mikäli suhtautuisimme elämäämme kuin kertomukseen, olisi se oman näköisemme ja ainutlaatuinen kaikkine omituisine käänteineen ja kokemuksineen. Tapahtui mitä tahansa: oli se sitten hyvää tai pahaa, itse toteutettua tai ulkoa määrättyä - se kuuluu tarinaamme.

Martela piirtää kuvaa lukijan mieleen: jonain päivänä elämä loppuu, mutta kaikkina muina päivinä, se ei lopu. Kaikkina muina päivinä voimme nauttia kauneudesta, rakentaa merkityksellisyyttä ja maistella elämän pieniä makeita herkkuja.

”Sävellyksen tärkein kohta ei ole lopussa. Kappaletta soitettaessa se, joka pääsee nopeimmin loppuun, ei voita. Musiikissa merkityksellistä ei ole loppuun pääseminen vaan se, mitä tapahtuu silloin, kun musiikkia soitetaan.”  – Alan W. Watts (kuuluisa zen-opettaja)

Martelan kirja Elämän tarkoitus on erinomainen työkalu itsetutkiskeluun. Mitä minä haluan elämältäni ja miten voin rakentaa omasta elämästäni sen mestariteoksen, jonka ansaitsen?

 

– Sami Suominen

 

Frank Martela: Elämän tarkoitus, Gummerus, 2020 Helsinki

Share: