Dan Soback on kirjoittanut hyvän aperitiivin johtajuudesta. Teoksessaan Mitä on johtajuus hän käsittelee havaintojaan ja herättelee lukijaa kysymyksillä ja kyseenalaistuksilla. Houkutteluna anti-lukutoukille: kirja on lyhyt ja teksti omaa suuren rivivälin. Vaikka kirja vaikuttaa köykäiseltä, saa Soback lukijan pysähtymään ja pohtimaan sanomaansa useaan otteeseen kirjan avulla. Ajattelunaihemaistiaisista tulee nälkä. Peilattuani oppeja toimintaani, syntyi tahto ja tarve kaivaa pysäyttävimmistä aiheista lisää tietoa.
Seuraavaksi muutama nosto kirjasta:

Johtajuus on päätöksiä

Ilman päätöksentekoa ei ole johtajuutta. Johtajuus vaatii kykyä tehdä valintoja ja aktiivisen roolin ottamista valinnoissa matkalla kohti yrityksen visiota. Sobackin mukaan päättämättömyys on paljon suurempi ongelma, kuin väärien päätösten tekeminen. Vääriä päätöksiä tulee varmasti, sillä emme voi koskaan täydellisesti ymmärtää maailmaa. Näin on oltava rohkeutta tehdä päätökset, vaikka ei tiedäkään varmuudella mitä tuleman pitää.

Johtajuus on vastuuseen kasvamista ja vastuuseen kasvattamista

Soback kirjoittaa: ”Sillä hetkellä kun ihminen lunastaa vastuun itsestään ja yhteisöstään, hänestä tulee johtaja!” Johtajuus on vastuun lunastamista.

Vastuun kolmen ehtoa:

  • Ihmiset ottavat vastuuta ainoastaan niistä asioista, jotka he kokevat merkityksellisiksi.
  • Ihmiset voivat kantaa vastuuta ainoastaan asioista, joihin he voivat vaikuttaa.
  • Ihmisten on aidosti kyettävä ymmärtämään, mistä asioista ja millä tavalla heidän toivotaan ottavan vastuuta.

 

Johtajuus on suunnan kirkkautta

Johtajan tulee nähdä päämäärä, mihin hän haluaa tiiminsä ja organisaationsa ohjata. Päämääriä on monenlaisia ja niistä voidaan käyttää eri nimityksiä; missio, arvot, unelmat, visiot, tavoitteet. Vaikka käsitteet ovat muuttuvia, kaiken ytimessä on kyky nähdä kirkkaasti se, minne halutaan yhdessä mennä tai millainen todellisuus rakennetaan. Soback sanaileekin: ”Suuri oivallus on se, että visiota ei niinkään saavuteta, vaan pikemminkin sitä joko aletaan elämään todeksi tässä päivässä tai sitten ei!”

 

Johtajuus on luottamuksen rakentamista kaikilla tasoilla

Luottamuksen rakentaminen lähtee johtajan omasta henkilökohtaisesta itsetuntemuksesta. Kun tuntee itsensä, pystyy myös luottamaan itseensä. Ilman itseluottamusta ei pysty rakentamaan luottamusta muihin.

Usko muihin rakentuu kahdesta elementistä; uskosta toisen kykyihin ja uskosta toisen hyvään tahtoon. Yksi hyvän johtajan tunnusmerkki on se, että vaikka hän ei aina olisikaan samaa mieltä johdettavan kanssa, niin hänellä on luottamus toisen osaamisesta ja siitä, että johdettava haluaa aidosti hyvää tiimille ja organisaatiolle. Johtajan tulee pystyä luottamaan muihin, sillä johtajuus voi tapahtua ainoastaan muiden ihmisten kautta, muiden avulla – yhdessä.

Johtajan tulee kyetä rakentamaan ihmisten luottamus toisiaan kohtaan. Todellinen yhteistyö voi rakentua vain luottamuksen varaan ja ilman luottamusta aito yhteistyö on mahdotonta. Seuraava askel on kyky rakentaa ihmisten itseluottamusta. Kun nämä kaikki neljä askelta saadaan aikaan, toteutuu viides askel kuin itsestään. Tuo viides askel on luottamus tulevaisuuteen.

  1. Oma itseluottamus
  2. Luottamus tiiminjäseniin
  3. Tiiminjäsenten luottamus toisiaan kohtaan
  4. Toisten itseluottamuksen tukeminen
  5. Luottamus tulevaisuuteen

 

Johtajuus on asettumista sekä opettajan että oppilaan asemaan

o   Mikä on opettajuuden keskeinen tehtävä? Se on reaktion tuottaminen. Oppiminen on mahdollista ainoastaan silloin, kun oppilaassa käynnistyy jokin prosessi. Ainoastaan silloin syntyy mahdollisuus kasvulle.

o   Myös johtajuuden vaikutus punnitaan niissä reaktioissa, joita johtaja saa aikaan itsessään, muissa ihmisissä ja ympäröivässä maailmassa.

Johtajuus on palvelutehtävä

Johtajan tehtävä on auttaa johdettaviaan menestymään toiminnassaan ja matkassaan kohti yhteisiä tavoitteita. Jokaisessa meissä on kipinä sisällämme. Johtajan tehtävä on jalostaa tämä kipinä liekiksi. Johtajan tulee varmistaa työvälineet ja resurssit johdettaville heidän toimintaansa varten. Johtajan pitäisi kysyä itseltään joka päivä: ”millaista energiaa tankkaan yhteisööni?” Energian luoma tunnetila, asenteet ja suuntaviivat ovat kivijalka ja polttoaine menestyvään työskentelyyn. Johtajan pitää olla suodatin, joka on avoin palautteelle ja immuuni kritiikille, laiva joka seilaa tyynesti ja rauhallisesti kohti satamaa, vaikka ympärillä myrsky raivoaisi. Näin organisaation ja tiimin on turvallista hoitaa omia tehtäviään laivan kulkiessa vakaasti kohti satamaa.

Loppukaneetti

Kirja saa lukukokemuksena punnitsemaan ja ajattelemaan omaa toimintaa. Mielestäni kirja toimii jopa johtajuuden muistilistana, johon on helppo palata hetkinä, jotka haastavat johtajana. Selkeät otsikot ja lyhyet kappalerakenteet mahdollistavat tarpeen tullen nopean läpikahlauksen. Jos haluaisin summata kirjan sisällön nopeasti, sanoisin johtajuuden koostuvan itsetuntemuksesta, kuuntelemisesta, johdonmukaisuudesta ja pienistä teoista.

 

– Sami Suominen

 

Dan Soback 2013, 2015

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone