Legendaarinen koripallovalmentaja John Wooden on saanut businessmaailman ihannoimaan itseään koripallovalmennusopeillaan. Wooden oli kaikkien aikojen ensimmäinen henkilö, joka pääsi koripallon Hall of Fameen sekä pelaajana että valmentajana. Hän voitti joukkueensa UCLA:n kanssa kymmenen mestaruutta, joista seitsemän hän voitti putkeen. Pelien voittosuhde hänellä on 76,3 %, eli hän voitti lähes neljä peliä viidestä.

Asetelma on herkullinen. Wooden oli selkeästi tiedon äärellä, joka johtaa menestyvään toimintaan tiiminä. Mistä tämä legenda siis on oppinsa ammensi? Millaisia toimintamalleja, sparrauksia ja visioita hän loi? Hän johti yliopistomaailman alati murroksessa olevassa pelaajamaailmassa tiiminsä toistuvasti menestykseen. Kuinka tämä oli mahdollista?

Steve Jamisonin kirjoittamassa kirjassa Wooden, Jamison luo mielikuvan nöyrästä ja hyvin elämänarvonsa tietävästä miehestä. Tästä kertoo myös se, että kirjan editointivaiheessa Wooden oli halunnut poistaa kaikki suuremmat häneen kohdistuvat ylistykset. Sen sijaan kirjassa ihannoidaan kovaa työtä ja tiimin merkitystä.

Ymmärtääkseni arvojen kivijalkana oli isältä saatu elämänohje ”TWO SETS OF THREES”. two-set-of-threesTässä vanhempi herra Wooden opetti pojalleen elämän kompassin, josta poika saisi apua navigoidessaan elämän polulla kohti hyviä tekoja ja mallikasta käyttäytymistä. Pojalla oli kompassi aina mukanaan ja hän eli isänsä ohjenuoran kykyjensä mukaan mahdollisimman todeksi.

Valmennuksessaan hän oli perusteellinen. Hän määritteli ensin itselleen kaikki asiat, jotka vaikuttivat pelin ja kauden lopputulokseen. Siihen miten saadaan paras mahdollinen suorituskyky jokaisesta ihmisestä irti ja itse ihminen kasvamaan kohti omaa potentiaaliaan. Tämän määritettyään hän laati toimintasuunnitelman, jota hän suoritti tarkoin muistivihkonsa kanssa kulkien. Hän käytti runsaasti aikaa harjoitusten valmistelemiseen ja niiden purkamiseen muistikirjansa kanssa. Täältä juontaa juurensa myös hänen sanontansa, jossa hän viittaa kaiken menestyksen ponnistavan hyvästä suunnittelusta:

”Failing to prepare is prepairing to fail”

 

Yksi paljon puhuttu esimerkki Woodenin perusteellisuudesta oli hänen harjoitteensa kenkien jalkaan laittamisessa. Sukka tuli rullata jalkaan tiedostetusti ja katsoa, ettei se muodosta ryppyjä. Ryppyinen sukka johtaa hiertymiin ja hiertymät huonompaan pelitulokseen ja poissaoloihin. Voimme panostaa sukan hyvin laittamiseen ja näin vältämme hiertymät. Sama jatkui myös nauhojen solmimisen suhteen. Huolimattomasti solmitut nauhat voivat aueta ja mitä tarkoittaa auenneet nauhat pelissä? Vastustaja voi saada etulyöntitilanteen tai pahimmassa tapauksessa pelaaja voi kaatua ja saada vamman pitäen tämän poissa peleistä jonkin aikaa. Nähkäämme siis tapahtumien kulku askelta pidemmälle meille tärkeiden aihepiirien parissa.

Wooden käytti lähes koko elämänsä vastatakseen kysymykseen, jonka hänen opettajansa Mr. Shidler esitti nuorelle Woodenille koulussa: mitä on menestys? Ensimmäiset avaimet tulivat isän työstämästä filosofiasta. Wooden käytti aikaansa myös pohtimalla menestystä. Kysymys syveni. Miten menestys saavutetaan? Kuka on menestynyt? Mikä on elämän tarkoitus?

Jamisonin kirjan lopussa Woodenin vastaus Shidlerin kysymykseen on ihmisen jatkuva halu pyrkiä tulemaan parhaaksi versioksi itsestään, jotta voi seistä selkä suorana tuomiopäivän koittaessa. Maine, pystit ja kunnia eivät ole menestyksen mittari. Menestystä on onnistuminen oman potentiaalin esiin kaivamisessa.

“Did I win? Did I lose? Those are the wrong questions. The correct question is: Did I make my best effort? That’s what matters.”

 

 “You should learn as if you were going to live forever, and live as if you were going to die tomorrow.”

 

Kirjan lukeminen herättää ja saa lukijan kyseenalaistamaan omaa arvokivijalkaansa. Ovatko arvoni kohdallaan? Kurotanko omassa elämässäni ja työssäni omaan potentiaaliini? Mitkä ABC-asiat minun tulee uudelleen miettiä omalta kohdaltani ja entä tiimini kohdalta? Oman näkemykseni mukaan Wooden uskoi vahvasti ihmisten kehittämiseen ja roolittamiseen vahvuusalueilleen. Pelien voittaminen oli vain sivutuote ja seuraamus onnistuneesta roolituksesta ja kehityksestä. Perus asioiden treenaaminen selkärankaan asti, loivat edellytykset totuuden hetkissä menestymiselle. Näillä opeilla näen olevan runsaasti merkitystä omaan työhöni ja kirjaa voi suositella kaikille, joita kiinnostaa ponnistella oman parhaansa esiin saamiseksi.

 

– Sami Suominen

 

Steve Jamison: Wooden – A Lifetime of Observations and Reflections On an Off the Court. McGraw-Hill 1997

https://www.tonyrobbins.com/podcast/legendary-john-wooden-interview-tony-robbins/

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone