Tahdonvoima on kuin starttimoottori, jolla saadaan kone käymään, mutta itse starttimoottorilla ei pitkälle pötkitä ilman koneen käynnistymistä. Samaan tyyliin innostumme uusista asioista ja päätämme ryhtyä projektiin jos toiseenkin, mutta vain virittämällä oman seurannan ja rutiinit tämän tekemisen ympärille saamme luotua kestäviä tapoja.

Tapojen luonti vaatii toistoa. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten, uskoimme saavamme tapoja aikaan starttaamalla tapaa tahdonvoimallamme 21:n toimintakerran verran. Tästä on muun muassa Bryan Tracy esittänyt tutkimustuloksia. Nyt uusi tutkimus näkee tapojen luonnin vaativan 66 toistoa, kuten Gary Keller ja  Jay Papasan linjaa kirjassaan The One Thing, viitaten University College of Londonin tutkimuksiin. Puhutaan sitten 21:stä tai vielä alleviivaten tätä 66 toiston vaatimusta, näemme tapojen muodostamisen vaativan pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä. Tässä meillä myös selkeä selitys, miksi uusi trendi harrastus on helppo aloittaa, mutta suorituskynnyksen noustessa ilman sitoutumista, harrastukset tippuvat myös helposti kelkastamme.

 

Jim Rohn linjaa hienosti:

”Itsekuri on kuin silta ajatusten ja saavutusten välillä. Liima, joka sitoo inspiraation saavutuksiin”.

”Uusi tapa muuttaa välittömästi elämäsi suunnan kuten laiva, joka vaihtaa kurssia keskellä merta jatkaen kohti uutta määränpäätä”.

 

Tärkeä kysymys tapojen luonnissa on millainen minusta tulee tämän tavan johdosta. Sillä, kuten Jim Rohn toteaa, mittasi täytetään sen mukaan millaiseksi olet kehittynyt. Eli kun valitsemme työpaikkaa, onko tärkeämpää se miksi kehitymme, vai se minkä summan saamme kuukausittain tilillemme? Kun kehitymme kohti potentiaaliamme ja työskentelemme kutsumuksesta käsin, huolehtii kasvu pankkitilistämme. Vastaavasti urheilu ja ruokavalio luovat pohjan kunnolle ja energiatasollesi. Kun kehosi on kunnossa ja pursuat positiivista energiaa, vaikuttaa se suoraan ihmissuhteisiisi, onnellisuuteesi ja työmenestykseesi.

Meidän tulee siis tiedostaa, millaisen kurssimuutoksen haluamme saada aikaa. Miten haluan kehittyä ihmisenä tavoitteideni ja unelmieni mittaiseksi. Näin korjaan unelmani matkallani mukaan, aivan kuten marjat koriin metsäretkellä.

Charles Duhigg, yksi maailmalla vahvasti arvostettu tapatutkija puhuu vahvasti ajatuksesta nimeltä Keystone habit. Eli yksi tapa, joka on selkäranka koko toiminnallesi ja edesauttaa koko unelmapalettisi toteutumisen. Selventääkseni ajatusta otetaan tässä yksi omakohtainen esimerkki.

Oma Keystone habit on aamuinen power-tuntini. Herättyäni 5:30 aloitan päiväni pytyllä John C. Maxwellin viisaita ajatuksia pohtien. Siitä valmiiksi asetetut juoksukamat niskaan, jota seuraa 50 punnerrusta, 40 vatsaa ja 7km juoksulenkki. Moni aamu on ollut vaikea startata, varsinkin kun yöunet herkästi jää vähän lyhyeen. Kuitenkin lähes aina olen virkeä ja energinen palatessani ja lähtiessäni valmistautuneena päivän haasteisiin. Rutiinini ei ainoastaan anna minulle fyysista kuntoa, vaan energisoi koko kehoni. Kuuntelen juostessani audiokirjoja tai podcastejä, luonnollisesti muistiinpanovälineet mukana. Ajatus virtaa ja ratkon lähes poikkeuksetta haastavimmat ongelmani aina aamulenkillä. Aivot on täynnä raikasta happea ja neljän kilometrin taitteen jälkeen rupeaa yleensä satamaan ideoita. Suihkun jälkeen aamupalalla kertaan vielä päiväkirjasta valmistelemani alkavan päivän. Tähän valmisteluun lisään myös aamun tärkeimmät oivallukseni. Tämän aamurutiinini koen omana avaintapanani, joka huolehtii päivän hyvästä alusta ja luo kaaren ja pohjan onnistuneelle päivälle.

MittaPidä kynnys matalana ja mittaa. Kaikki mikä on tärkeää tulee muuttaa numeraalisesti mitattavan muotoon. Se mitä seuraat ja mittaat myös kehittyy. Se mikä on muistin ja starttimoottorin varassa unohtuu. Tee asiat itsellesi mahdollisimman helpoksi. Aamulenkkeilijälle juoksukamat valmiiksi illalla eteiseen, karkkilakkolaiselle ei kotiin jemmoja eikä nälkäisenä suoritettuja kauppareissuja. Oiva apu voi olla hedelmien helppo saatavuus, jolla voi tarvittaessa korvata karkinhimoa.

En malta olla vielä loppuun lainaamatta Jari Saravuon viisasta lausetta: ”Vähän liian vähän on paljon paljon enemmän, kuin vähänkin liian paljon”. Aloita siis maltilla ja kasvata omaa systeemiäsi pala kerrallaan.

 

Sami Suominen

 

Jim Rohn: 7 strategies for wealth & happiness, three river press 1996

Robin Sharma: The Leader Who Had NO Title, Simon & Schuster 2010

Gary Keller and jay Papasan: The One Thing, Bard Press 2013

Charles Duhigg: The Power of Habit, Random House 2014

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone