Ystäväni ja Businessthinkers-kollegani Juhan kanssa olemme asettaneet tavoitteen vetää itsensä kehittämisen kurssi 30.1.2016. Paikka on jo varattu ja erinäisiä muistiinpanoja on kasassa yli 60 sivua jäsenneltynä aihealueittain.

Kun tarkastelee eri johtavien self-help-valmentajien metodeja kehittää itseään, tuntuu tapoja olevan valtavasti. Arvostetut maailman osaajat puhuvat tapojen rakentamista, tavoitteiden asettamisesta, visualisoinnista ja jos jonkinlaisista työkaluista. Kysymys kuuluukin; mistä lähteä liikkeelle.

Työkalut ja toimintamallit ovat hyödyttömiä, ellet ensin löydä omaa suuntaasi. Sinun tulee siis vastata mahdottomaan kysymykseen ”miksi olemme olemassa”. Yritysguru John C. Maxwell auttaa meitä siten, että hän on määritellyt elämiemme tarkoituksen olevan tulla siksi henkilöksi, johon meille on annettu potentiaalia kasvaa ja elää tämä koko potentiaali todeksi. Jim Rohn toteaa saman lähes yksikantaan toteamalla: ”jokainen muu elämänmuoto kuorittaa koko käytössä olevaan potentiaaliin, paitsi ihminen. Puu ei kasva puoleen potentiaalisesta mitastaan ja totea tämä on hyvä. Puu kasvattaa juurensa niin syvälle kuin mahdollista ja korottaa latvansa taivaisiin.”

Napoleon Hill, joka kirjoitti ylös Dale Carnegien elämänfilosofian, ilmaisee neljä asiaa, jotka tekevät Sinusta merkittävän:

 

lauri järvilehto ajatuksia

Itsensä kehittämistä voi aloitella myös ajatusleikillä. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa juuri nyt 10 miljoonaa euroa? Pohdi tätä nyt seuraavat 20 sekuntia ennen lukemisen jatkamista.

Mikäli vastauksesi muutaman ylimääräisen lomamatkan lisäksi on jotain muuta, kuin nykyisen työn jatkamista ja suurempia investointeja nykyisiin olemassa oleviin sijoituksiin, kehitysprojekteihin ja osaamiseen, seuraa jatkokysymys. Miksi ryhtyisit näihin projekteihin vasta saatuasi 10 miljoonaa lotossa, miksi et tee niitä jo nyt, vaikka tekisitkin pienemmällä panoksella?

Esitettyäni kysymyksen itselleni ja muutamalle ystävälleni, sain vastauksissa oivalluksia ja huomioita. Kun itse työ koetaan tärkeäksi, merkitykselliseksi ja motivoivaksi ja vaikka poistettaisiin pakko tehdä tätä työtä, halu jatkaa säilyy, koska työllä on merkitystä.

lauri järvilehtoFilosofi Lauri Järvilehto linjaa kutsumukselle kolme tukipilaria; vapaus, virtaus ja vastuu. Vapaus toteutuu, kun ihminen kokee tekemisessään mahdollisuuden vaikuttaa. Hän työskentelee omasta toteutustavasta käsin saavuttaakseen halutun lopputuloksen. Vastuulla tarkoitetaan sitä, että lopputuloksella ja tekemisellä on merkitys muille ihmisille. Tässä välissä on virtaus, eli flow-tila, jossa työskentelet innosta puhkuen unohtaen ajankulun. Kaksi suositeltavaa kirjaa, josta tämäkin teoria juontaa juurensa, ovat Daniel Pinkin Drive ja Mihály Csíkszentmihályin Flow

 

Teoria on mielenkiintoinen, mutta miten käytännössä löytää kutsumuksensa. Työkaluna kutsumuksen löytämiseen voi käyttää vaikka Järvilehdon ns. kutsumuskarttaa.

lauri järvilehto ajatuksia2

Sen sijaan, että pähkäilisi valtavan tarkkaan, sitä mitä kirjoittaa, on suotavampaa antaa ajatuksen lentää. Kirjoittamaansa voi myös jäsennellä myöhemmin uudelleen

Seuraavaksi voit miettiä, miten lisäät kutsumuksellista tekemistä arkeesi. Pisteytykseen ja arvojen muutokseen on hyvä palata uudelleen, kun sopiva määrä aikaa on kulunut. Näin varmistat, että suuntasi on oikea.

Koko itsensä kehittämisen perusta ja pohja on itsetuntemus. Kuka minä olen ja mitkä ovat minun erityiset taitoni ja kykyni, siis kutsumukseni. Mitä voin tehdä virtauksessa, niin että ympärillä olevat ihmiset hyötyvät tekemisestäni? Tämän kivijalan luominen itsensä kehittämismatkan alussa on tärkeää, sillä tällä kivijalalla varmistetaan kehittymisen suunta. Kutsumuksemme on kuin kompassin antama kulkusuunta, joka ohjaa meitä polullamme.

 

Sami Suominen

 

Napoelon Hill: Think and grow rich, Jeremy P Tarcher 2005 (Original written 1937)

Jim Rohn: The Five Major Pieces to the life puzzle, Dickinson press 1991

John C. Maxwell: Failing Forward, Thomas Nelsons Inc 2000

Lauri Järvilehto: Upeaa Työtä, Tammi 2013

www.ajattelunammattilainen.fi: Kalastaja tarina

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone