Yksinkertainen ja siten ymmärrettävä on meille usein tehokkainta. Eikö vain?

Viedään tätä ajattelua vielä paljon pidemmälle. Entä jos keskistytään vain ja ainoastaan yhteen asiaan? Siihen, joka saa kaikki muutkin asiat toimimaan. Ihan kuin kasaisimme dominoita peräkkäin ja kun kaadamme ensimmäisen dominon, ensimmäisen ja tärkeimmän, niin se saa kaikki muut kaatumaan.

Tästä ensimmäisen dominon kaatamisesta, sen tärkeimmän tehtävän tekemisen tärkeydestä, sen tekemisestä päivittäin vieläpä heti ensimmäisenä aamulla, kertoo mainio The ONE Thing kirja.

Niinpä, montako oikeasti tärkeää asiaa meillä on tarvetta saada tehtyä kuukaudessa, viikossa tai päivässä? Ei todennäköisesti montakaan. Todennäköisesti yhden käden sormin laskettavissa oleva määrä asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Miksei emme sitten keskity niihin yksi kerrallaan ja panosteta näiden ratkaisemiseen? Ja lopulta, mikä on se yksi asia, mikä on se ensimmäinen domino, joka saa tämän koko dominoilmiön käyntiin? Moni asia voi olla tärkeä, mutta vain yksi voi olla tärkein.

”Mikä on se yksi asia, jonka tekeminen saisi kaiken muun muuttumaan helpommaksi tai tarpeettomaksi?”

Kaikki muistamme myös 80/20-säännön, pieni osa ponnistuksista johtaa suurimpaan osaan tuloksista. Kun lähdemme fokusoimaan tekemistästämme vieläkin tarkemmin, avain on se, että tarvitsemme laadukkaiden vastausten aikaansaamiseksi hyviä kysymyksiä. Kysymällä tarkkoja kysymyksiä merkityksellisestä tekemistä on mahdollista löytää ensimmäinen domino. Jos löydät oikean dominon, saat liikkeelle efektin askel kerrallaan.

Se voi olla myös kokonaiskuvasi, ison unelmasi tarkastelua. Isossa kuvassa asetat mitä tavoittelet ja sen mikä on oikea suunta työssäsi sekä omassa elämässäsi. Tai se voi olla pienen kuvan, päivittäisen tekemisen tarkastelua. Tässä asetat asioita tärkeysjärjestykseen. Mikä on ykkösjuttuni juuri tänään saavuttaakseni myöhemmin ison tavoitteeni? Oikeilla kysymyksillä keskitymme oikeaan tekemiseen ja ymmärrämme jättää tarpeettomia asioita tekemättä. Todennäköisyys saavuttaa paljon parempia tuloksia kasvaa.

Miten saamme tämän osaksi päivittäistä käytännön tekemistämme? Ensimmäiseksi tee kaikkein tärkein asiasi heti aamulla, koska silloin meillä on eniten tahdonvoimaa. Se on nimittäin rajallista, emme vain tahdo sitä aina itse uskoa. Kun tahdonvoimaa on käytettävissä runsaasti, päätösten tekeminen on todennäköisesti helpompaa kuin silloin kun se alkaa ehtyä. Ja iltapäivän puolella siitä on jo pakostakin osa kulunut.

Toinen ja kaikkein voimakkain tekemisen tapa on tapa. Niin tapa, just se. Tavat kun vaativat vähemmän tahdonvoimaa kuin aloittaminen. Tarvitsemme tähän toki paljon kurinalaisuutta, kuitenkin vain sen verran kuin tavan rakentaminen vaatii. Sen jälkeen ylläpidät rakentamiasi tapoja ja ne puolestaan rakentavat tulevaisuutemme. Välttämättä menestyneet ihmiset eivät ole sen kurinalaisempia kuin muutkaan, mutta he ovat niitä, jotka ovat saaneet parhaat tavat rakennettua. Sekoitamme nimittäin herkästi kurinalaisuuden ja tavat. Kurinalaisuus on vain keino rakentaa hyviä tapoja tehdä asioita.

Elämämme rakentuu valinnoistamme. Opettele ajattelemaan isosti, mutta toimi myös päivittäin. Päämäärä ilman prioriteetteja on voimaton.

Jos tämän vuoden bisneskirja on vielä lukematta, lue tämä. Tämä yksi kirja voi muuttaa kaiken!

Juha

Ps. Kirjaa ja sen herättämiä ajatuksia on avattu myös mainiossa Pölli Tästä blogissa.

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone

Viime aikoina on paljon kohistu Thomas Piketyn kirjasta Pääoma 2000-luvulla. Siinä seurataan tulo ja varallisuusvirtojen historiallista kehitystä sekä niiden taustalla vallitsevia syy-yhteyksiä ja pohditaan miten olemme päätyneet nykytilanteeseen sekä mitä jatkossa tämän pohjalta yhteiskunnassa pitäisi tehdä.

Kirjasta kerrotaan, että kaikkien taloudesta ja yhteiskunnasta kiinnostuneiden olisi hyvä muodostaa käsitystä tästä lyhyessä ajassa yhteiskuntakeskustelun kärkikahinoihin nousseesta teoksesta. Niinpä minullakin kirja on lukulistallani odotellut. Tosin sen ollessa melkoinen mammuttikirja, sitä ei ole tullut vielä kunnolla läpikäytyä. Kun törmäsin mainioon koosteeseen (saatavilla englanniksi ja suomeksi), päätin myös sitä apuna käyttäen kurkistaa Piketyn ajatuksiin, että mistä tässä oikein on kysymys. Tätä taustaa vasten yritän parhaani mukaan tehdä tästä kokonaisuudesta ymmärrettävää analyysiä.

Tulojen tarkastelu alkaa vuotuisen tuloverotuksen aloittamisesta, usein se on ollut eri maissa 1900-luvun alussa, Suomessa ensimmäiset havainnot ovat vuodelta 1920. Pohjoismaista huipputulot ovat kehittyneet samansuuntaisesti kuin muuallakin länsimaissa. Suurituloisten osuus on pienentynyt 1900-luvun alusta 1980-luvulle asti. Tuolloin suurituloisimpien osuus kaikista tuloista oli täällä selvästi pienempi kuin muualla maailmassa. Sen jälkeen suurituloisimpien osuus on kasvanut, mutta on edelleen täällä muuhun läntiseen maailmaan verrattuna pienimpien joukossa.

Suurituloisimpien osuus pohjoismaissa Piketty

Pääoman merkitys huipputuloisille on sen jälkeen kasvanut viime vuosikymmeninä. Kuitenkin on huomioitavaa, ettei pääomatulojen lähteistä tiedetä tarpeeksi, jotta kehitystä voisi vielä ymmärtää paremmin. Yleisesti tarkastellen pääomatulojen lisäksi ovat tuloerot alkaneet uudelleen kasvaa tuolta 1980 luvulta lähtien.

Lisäksi on huomioitavaa, että tässä tarkastellaan tuloja ennen veroja ja tulonsiirtoja. Tarkastelu kattaa kokonaisuudessaan yli 20 maata. Kaikkein merkittävimpinä ovat johtavat kehittyneet maat Yhdysvallat, Japani, Saksa, Ranska ja Iso-Britannia, koska näistä on saatavilla parhainta pitkäaikaisinta historiallista tietoa.

Tämä varallisuuden jakautuminen on yksi nykyajan puhutuimpia (ja ristiriitaisimpia) kysymyksiä. Siksi kirja on todennäköisesti osunut niin sanotusti kultasuoneen. Piketyn mielestä yhteiskunnan taloudellista jakautumista ei voi selittää vain taloudellisilla tekijöillä, on huomioitavaa myös poliittinen puoli. Toisekseen myös taloudessa on vahvoja tekijöitä, jotka kasvattavat eriarvoisuutta.

Tasa-arvoa lisää tiedon levittäminen ja koulutus, jotka lisäävät myös tuottavuutta. Jos koulutusjärjestelmä ei pysy kysynnän tahdissa, eikä lisää tarjontaa kysynnän mukaisesti, hyvin ja huonosti koulutettujen palkkaerot kasvavat. Tekniikan kehitys on omiaan lisäämään koulutetun työvoiman kysyntää. Muut keinot tasa-arvoon on enemmän teoreettisia.

Tosin eivät ihan mitättömiäkään, kuten eliän pidetessä mahdollisuus elää säästöillä vanhempana. Joka muuten on yksi osoitus, ettei pääoman kasvu yksistään ole pahasta, eikä siten tee ristiriitaa työn ja pääoman välille. Lisäksi pääoman kasvusta voivat hyötyä nekin, jotka eivät säästä tai joilla itsellään ei ole varallisuutta esim. julkisten eläkevarojen kasvun kautta, joka ei ilmene yksityisinä pääomatuloina. Jos ei ole käytännössä yhdenlaisia työntekijöitä, niin ei ole yhdenlaisia pääoman omistajiakaan. Välttämättä siis tulojen jakautuminen pääoman ja työn mukaan ei kerro mitään yksilöiden välisestä taloudellisesta eriarvoisuudesta. Kaikki riippuu työtulojen ja pääoman yksilöllisestä jakautumisesta.

Eriarvoisuutta lisäävät eniten seuraavat kaksi tekijää, kaikkien suurimpien ansiotulojen kasvu ja toisekseen pääoman kertyminen silloin kun pääoman tuotto on parempi kuin talouden kasvuvauhti.

Millaisia johtopäätöksiä Piketty tekee aiemman historiallisen kehityksen pohjalta tulevaisuudesta? Tulot ja varallisuuserot tuntuvat nykyään taas kasvavan. Hän pyörittelee paljon ajatusta ihanteellisesta keinosta, joka olisi ottaa käyttöön maailmanlaajuinen progresiivinen varallisuusvero. Tällainen vero lisäisi samalla tietoa varallisuuksista ja niiden jakautumisesta, toisi avoimuutta ja kilpailua sekä vähentäisi eriarvoisuutta. Vähintään toteuttamiseskelpoisena ajatuksena hän pitää lisääntyvää yhteistyötä eri maiden välillä. Toisekseen veroasteen nostaminen maissa, joissa on erityisen suuria palkkoja laskisi niitä, tosin tässäkään hän ei ole täysin toiveikas muutoksen mahdollisuudesta.

Lisäksi tärkeimpänä nousee esille se, että markkinataloudessa on vahvoja tekijöitä, joista osa lisää tasa-arvoa ja osa vähentää sitä. Näiden johtopäätösten tehtävä ei ole korvata demokraattista ja avointa väittelyä. Suurin sekä maiden että yksilöiden eriarvoisuutta tasoittava voima on tiedon ja koulutuksen levittäminen. Ongelmallisimpana pidetään sitä, jos pääoman tuotto on pitkässä jaksossa suurempi kuin talouden kasvuvauhti.

Kun pääoman keskittyy, se kasvaa nopeammin kuin työtulot, mikä ajan mittaan lisää eroja. Pääomatulojen verottaminen rankasti on kuitenkin haasteellista, koska se hillitsisi yrittäjyyttä, mikä taas hidastaisi talouden kasuvauhtia. Tähän ehdotetaan progressiivista varallisuusveroa, tarkoituksen estää varallisuuden keskittymistä huipulle, yrittäen samalla säilyttää kannustimia ja kilpailua. Tämä vaatisi kuitenkin eniten kansainvälistä yhteistyötä, jota tässä tarjotaan EU:lle.

Suurituloisten tulojen koostumus

Onko Piketty sitten oikeilla jäljillä päätelmissään? Tulo ja varallisuuden jakautumiskysymys on tärkeää oikeudenmukaisuussyistä, joksi useimmat sen kokevat. Miten tätä tulkitaan, mille asioille painoa laitetaan? Yhtäläisyydelle, eli erojen tasaamiselle vai sille, että erot on hyväksyttäviä ja oikeudenmukaisia sen takia, että kaikilla on samat mahdollisuudet. Erilaiset näkemykset vievät meidät pohtimaan tarkemmin mitä ne tarkoittaisivat käytännössä ja siihen miten yhteiskunta toimii. Ne nostavat kaksi lähestymiskulmaa esille, joista Pikettykin mainitsee, eli taloudellisen ja poliittisen.

Taloudellisuus on päätöksiä, jotka pohjautuvat siihen mitä resursseja yksilöllä on käytettävissään, sekä sitä, mihin hän odottaa päätöstensä johtavan, luovatko ne edellytyksiä ja mahdollisia kannustimia. Jakautuminen vaikuttaa moniin päätöksiin, siihen kuinka yksilöt ja myös yhteiskuntakin suhtautuvat sijoituksiin, työntekoon ja koulutukseen.

Poliittinen lähestysmiskulma taas katsoo jakautumisen mahdollisesti vaikuttavan laajemmaltikin yhteiskunnan sääntöjen muotoutumiseen, kuten muuttaako jakautumiskysymys pelisääntöjä tiettyjä toimijoita suosiviksi vääristäen kilpailua.

Onko Piketty sitten lopulta oikeilla jäljillä, sen tulevaisuus näyttää. Ainakin hän on tehnyt osansa talouskeskustelun monipuolistamisessa.

Juha

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone

Ravistettava omskakas

”Maailma on meille liian suuri. Liian paljon tapahtuu. Yrität minkä voit, yhtä kaikki jäät kyydistä. Tahdissa pysyminen vaatii alituista ponnisteluja ja silti menetät asemiasi. Tiede tekee keksinnöt tyhjäksi nopeasti, kaikki tapahtuu kovalla paineella. Ihmisen luonto ei voi kestää enää kovin paljon enempää.”  Näin kirjoitettiin Atlantic Journalissa vuonna 1883.

Liian paljon tapahtuu ympärillämme. Nopeasti muuttuvan maailman ja hitaasti muuttuvan ihmismielen välillä on suuri kuilu. Saku Tuominen ja Katja Lindroos antavat neuvoja (Ravistettava, Omskakas) kamppailusta jolla yritämme sopeuttaa tuhansien vuosien aikana muokkautuneen mielemme nykyajan vaatimuksiin. Tätä kutsutaan ravistamiseksi, tietynlaista asioiden ja tapojen poisoppimista.

 

 

Kolme neuvoa mielelle nykyajan vaatimuksiin:

1) Ajankäyttö

Sen jälkeen kun me olemme listanneet tehtävämme, me yksinkertaisesti päätämme milloin me teemme ne. Tämän jälkeen me poistamme ne mielestämme siihen saakka kunnes ryhdymme tekemään niitä. Tärkeää koska kyky sivuuttaa, väistää liiallista infoa, pelastaa meidät stressaantumiselta.

– heti ensiksi töissä ei avata sähköpostia vaan tehdään 45min työtä jota piti aloittaa tehdä

– mitäs jos kaikki työpaikan sähköpostit aktivoituvat 45 min välein

– jos jättäisimme puolet palavereista pitämättä tai puolittaisimme kestot

– entäs jos emme olisikaan kaiken aikaa tavoitettavissa

saisimmeko noilla opeilla vähemmän aikaiseksi kuin nyt?

Meidän mielemme ei kykene keskittymään kuin yhteen asiaan kerralla. Jos meidät keskeytetään, ihmiseltä menee keskimäärin 20 minuuttia samaan tehtävään uudelleen orientoitumiseen. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmisen päivästä kuluu yli puolet tällaisessa horrostilassa. Toisin sanoen, jos kykenemme minimoimaan keskeytykset, me kaksinkertaistamme käytettävissä olevan aikamme.

2) Tapa ajatella

Pysähdy keskustelemaan ongelmasta mahdollisimman monesta eri näkökulmasta ja pyri tunnistamaan asiat joita me täysin tarpeettomasti pidämme annettuina. Tapa päästä asioiden ytimeen on kysyä jatkuvasti miksi?

3) Epävarmuuden pelko

Olemme niin huonoja sietämään epävarmuutta, että me tartumme mihin tahansa tutkimukseen tai asiantuntijaan poistaaksemme ympäriltämme epävarmuutta. Syvään juurtuneita uskomuksia ei mielemme kyseenalaista. Kuulostaaksemme vakuuttavilta me olemme oppineet käyttämään ilmaisuja kuten ” kaikki tutkimukset osoittavat” ja ”yksi maailman johtavista asiantuntijoista on samaa mieltä”. Seuraavan kerran, kun asiantuntija esittää jälleen ”totuuden” kysy: Mistä tiedät, että asia menee noin?

-Tuomas Jäntti

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone

Marcus Buckinghimer avaa mielenkiintoisesti kirjassaan miten johtaja rakentaa yksilölle hyvän ja motivoivan ympäristön kasvaa. Tasapuolisuus ja yhdenmukainen kohtelu ei hänen mukaansa johda optimaalisiin tuloksiin , ei yrityksen, eikä yksilön kannalta. Johtopäätökset pohjautuvat Gallupin tekemään tutkimukseen 80 000 johtajalle yli 400 eri yrityksessä. Tästä tutkimuksesta hän kiteytti 12 kysymystä, jotka yhdessä muodostavat kuvan siitä, miten yksilöstä tulee mestari omassa tekemisessään. Yrityksen näkökulmasta tarkastellaan taas rekrytointia ja roolituksen onnistumista.

Henkilön potentiaalin valjastamiseksi hänen pitää saada kokea roolissaan oman osaamisensa kasvua, oman työpanoksensa merkitystä ja koko yrityksen suuremman olemassaolon perusteen toteutumista. Tämän saavuttamiseen ja johtamiseen on oheen kerätty 12 avainkysymystä.

12 hyvän johtajuuden elementtiä Buckingham

 

 

Kysymyksillä on järjestys ja järjestys määrittää matkan huipulle. Jotta pääsee alkuun pitää perusasiat olla kunnossa ja mitä korkeammalle kapuaa, sitä lähemmäs kyvykkyystasoaan pääsee ja jopa kapasiteetti kasvaa. Se mikä määrittää enemmän omaa potentiaalia yrityksessä enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä on lähin esimies. Vaikka yrityksen arvot ja imago ja koko olemassaolemisen tarkoitus olisivat lähellä sydäntämme, voi tämä lähin esimies omalla osaamattomuudellaan tuhota potentiaalimme ja halun toimia yrityksen lipunkantajana.

 

Miten minusta tulee mestari siinä mitä teen

 

Huippujohtaja on kuin katalysaattori

  1. Valitsee oikeat henkilöt
  2. Asettaa odotukset
  3. Motivoi henkilöä
  4. Kehittää henkilöä

 

Se mitä huippujohtajat tietävät on, että Ihmiset eivät muutu oleellisesti. Aikaa ei tule tuhlaa  laittamalla henkilöön sisään mitä on jäänyt ulos, vaan koitamalla ottaa ulos mitä on jäänyt sisään. Se on jo Buckinghimerin mukaan tarpeeksi haasteellista.

Suorituskyvyn elementit ovat lahjakkuus, taito ja tieto. Lahjakkuuden tunnistaa toistuvasta toimintamallista, jolla saadaan aikaan haluttavaa tulosta. Tämä tulisi olla johtajilla tärkeimmässä roolissa rekrytointia suoritettaessa. Taidot on kaikki opetettavissa, rikkomalla prosessi palasiin ja harjoittelemalla palasia uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin, vaikka palasia harjoittelisi kuinka, se ei tee sinusta silti lahjakasta viulunsoittajaa tai asiakaspalvelijaa. Taidot ja tieto auttavat sinua kyllä eteenpäin, mutta kehittämällä omia lahjakkuuksiasi pääset loistamaan.

Näin rekrytoinnissa myös johtajien tulisi keskittyä roolissa tarvittaviin lahjakkuuksiin. Buckinghimer ei väitä etteikö ihminen voi muuttua, mutta on paljon helpompaa saada ihmisestä paras irti ja ohjattua henkilö voimakkaaseen kasvuun, kun hän on luontaisella lahjakkuusalueellaan. Vinkkinä Buckinghimer heittää, että mikäli ei tiedetä mitä kykyjä rekrytoinnissa haetaan, on hyvä tutkia ja opiskella parhaiden yrityksen työntekijöiden taitoja.

 

Stepit kohti huippuaStepit kohti huippua

Asettamalla odotukset päämäärästä ja antamalla henkilölle valtuuksia rakentaa omanlaisensa polku maaliin, valjastetaan henkilö mahdollisuuksilla hyödyntää omia kyvykkyyksiään. Yrittämällä laittaa kaikki väkisin samaan muottiin luo kitkaa ja hidastaa matkaa päämäärään. Luonnollisesti myös päämäärää tulee tarkastella eri katsontakulmista; asiakkaan, yrityksen ja yksilön kannalta. Luottamus nousee merkittävään rooliin johtajan ja johdettavan välillä, sillä samalla kun yksilön tehokkuus kasvaa, johtajan kontrolli pienenee.

Motivoitaessa henkilöä tulee keskittyä hänen vahvuuksiin ja puhalla niihin voimaa. Rakennetaan toimintamallit joilla heikkoudet pidetään hallinnassa, mutta rakennetaan koko polku maaliin vahvuuksien siivittämäksi. Katsotaan vielä miten pystytään luomaan kasvualustaa johdettavan taitojen kasvattamiseksi. Roolitus on huomattavan tärkeää, jotta kyvyt muuttuu suoritukseksi. Johtajan tulee virittää jokainen henkilö siihen missä hän luonnostaan loistaa. Johtajan tulee pitää myös huolta, että viettää suurimman osan ajastaan parhaiden ihmistensä kanssa. Parhaimmissa ihmisissä on suurin kehityspotentiaali. Se on oikeudenmukaisin toimintatapa, paras tapa oppia ja ainut tapa saavuttaa erinomaisuus ja räjäyttää tulokset katosta läpi. Heikkouksissa tulee katsoa ovatko tavat koulutettavissa pois, johtuvatko ne vääristä kannustimista tai onko kyseessä heikkous vai kyvyttömyys.

Urapolku on Buckinghimerin mukaan vanhanaikaista ajattelua. Miksi siis ei kouluttaa joka rooliin sen roolin sankareita. Ennen kuin ylennetään joku uuteen rooliin, tulee tutkia tarkkaan mitä kyseinen henkilö tarvitsee siinä menestyäkseen. Mitä se vaatii ajattelun taidoilta ja miten nykyisen roolin ja tulevan roolin taidon on linjassa keskenään. Sen sijaan että siirtää urapolussa osaamista tehtävästä toiseen, voiko tehtävän sisällä olla etenimistasoja.

Buckinghimerin ajattelumalli on sekä työntekijän että työnantajan kannalta voittomalli. Se siirtää väärinroolitetut ihmiset oikeisiin heitä motivoiviin ja kehittäviin rooleihin, joissa he pääsevät virtaukseen. Työnantajan kannalta tekemisen tuloksellisuus nousee osaamisen ja korkean motivaation kautta. Kokonaisuus kulminoituu johtamisen tasoon. Minkä tasoinen johtaja sinä olet, pystytkö roolittamaan tiimisi yksilöiden henkilökohtaiseen kasvuun? Oletko sinä minkä tason johtaja?

 

Sami Suominen

 

Lähteet:

Marcus Buckinghimer & Curt Coffman: First, Break All The Rules, Simon & Schuster Ltd 1999

 

Vinkkaa kaverille!Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on LinkedInEmail this to someone